perjantai 17. tammikuuta 2014

Ivana Helsinki loves Töysän kenkätehdas!


Kuvassa on suunnittelija Paola Suhonen Saga-paulapieksuissaan. Ja nyt me voimme kertoa tämän uutisen teillekin: Arctipseja voi ostaa kahden viikon ajan Ivana Helsingin myymälästä Helsingistä! Tämä on meille iso juttu, ja olemme todella häkeltyneitä, että näin iso suomalainen muoti-ikoni kiinnostuu meidän tekemisistämme! Ja puhuvatkin meistä vielä näin kauniisti:

”Esittelemme pop up in store -konseptissamme tekijöitä, jotka täydentävät Ivana Helsingin maailmaa. Arctips-jalkineet ovat hieno osoitus tuotteesta, jossa yhdistyvät rehellisyys ja juurille meneminen. Kauniiden käyttöesineiden valmistaminen on tärkeä valtti maailmassa, jossa on jo niin paljon turhuutta”, Ivana Helsingin Pirjo Suhonen sanoo.

”Arvostamme myös töysäläisten ammattiosaamista ja sitä, että he pitävät hengissä perinteisiä käsityötaitoja. Toivomme, että suomalaiset löytäisivät töysäläisten upeat tuotteet. Siksi haluamme esitellä ne asiakkaillemme ja tarjota heille palan Töysää liikkeessämme”, Pirjo Suhonen jatkaa.

Huh huh. Töysä kiittää.

Arctipsit ovat myynnissä Ivana Helsingin liikkeessä 20. tammikuuta - 1. helmikuuta. Töysä loves Ivana Helsinki.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Tekijät esille, osa 2

Kaunista talvipäivää vaan kaikille! Ja eiköhän jatketa tekijöiden esittelyä. Seuraavaksi on vuorossa mahtava ompelijamestarimme Ansa Metsälä.


 Ansa Metsälä:

”Tulin tänne tehtaalle heti yläasteelta päästyäni. Oli kiire päästä tienaamaan omaa rahaa. Näin jälkikäteen miettii, että olisi pitänyt kouluttaa itseään silloin, vaikka toki tykkään tästä työstä tosi paljon. Teen käsitöitä ja tykkään myös sisustaa ja "somistaa". Vasara ja sahakin pysyvät kädessäni, niin että vaikka timpuriksi olisin voinut lukea.

Olin jo täällä töissä kun tapasin Raimon, miehen, jonka kanssa juuri vietimme 30-vuotishääpäivää. Asumme omassa hirsituvassa tuossa kilometrin päässä tehtaalta. Meillä on kuusi lasta, yhteisiä neljä, ja nuorin poika asuu vielä kotona. Yksi tyttäristä muutti viime syksynä Seinäjoelle opiskelemaan ja toinen Jyväskylään. Yksi asui jo ennestään Seinäjoella. Talon "tyhjenemisestä tuli vähän haikea olo, mutta toisaalta tämäkin on hyvä vaihe, sillä nyt on enemmän aikaa itselle.

Harrastan kesällä puutarhan hoitoa ja olen maalannut muutaman ikoninkin. Ystävät ovat mulle tosi tärkeitä ja hyvä voimavara. Käyn teatterissa, konserteissa ja aina silloin tällöin oopperassakin. Täällä tehtaalla vastaan tällä hetkellä Arctipsien ompeluvaiheista, mutta kotona en ompelukoneeseen koske.”

perjantai 13. joulukuuta 2013

"Elämäni ihanimmat jalkineet!"

No onhan se niinkin, että kun pohojalaanen rupiaa hommiin, niin vaikka hyvää yritetään, niin priimaa pukkaa tulemaan. Silti sitä ei meinaa uskoa silmiään ja korviaan, kun ihmiset suitsuttavat Arctipseja. Melkein siinä punastuu, kun lukee ihmisten kommentteja esimerkisi Kemikaalicocktail-blogissa, Parolan asema -blogissa tai Tarja's Snowlandissa. Ihanko totta me ollaan keksitty juttu, josta ihmiset noin paljon tykkää!

Viime talvena me annettiin Arctips Classic -saappaita käyttöön parille päätoimittajalle ja muotitoimittajalle. Ja hekin tykkäsivät (kuvatkin ovat viime talvelta, ei kuulemma ole vielä ollenkaan lunta ihan Helsingissä asti).
 

”Arctips-huopasaappaani ovat kerta kaikkiaan ihanat ja vielä niin lämpimät. Ne ovat varsia myöten sopivat ja kuin minulle tehdyt. Ehkä elämäni ihanimmat jalkineet! Voin suositella myös kavereilleni", konkaripäätoimittaja (Kodin Kuvalehti ja Iiris) Leena Karo sanoi.

”Arctips-saappaat on lämpimimmät talvikengät, jotka olen tavannut. Pohja ei ole liukas, ja niillä uskaltaa kipittää lujaa kadulla. Ne ovat tosi mukavat jalassa. Lisäksi ne saavat paljon huomiota; kaikki kyselevät, että mistä niitä saa”, freelancetoimittaja ja -kuvaaja Liisa Jokinen sanoi. Liisahan tunnetaan myös HelLooks-blogistaan.

”Kun löytää kengät, joita ei tarvitse huoltaa ja jotka voi vetäistä jalkaansa säällä kuin säällä, ihastuu varmasti. Arctips-huopalapikkaat myös näyttävät komeilta ja keräävät kehuja. Saan kyselyjä kengistä joka kerta, kun ne ovat jalassa. Kaksi ihmistä on tullut jo näyttämään minulle, mitä he ovat ostaneet itselleen joululahjaksi”, Voi Hyvin -lehden päätoimittaja Krista Launonen kehui.

”Voiko käytännöllisempiä jalkineita olla kuin Arctips-huopalapikkaat... Helppo vetäistä jalkaan säällä kuin säällä ja mikä parasta soveltuu sekä hameen että housujen kanssa - ja vielä hyvännäköiset!” meikkitaiteilija Raili Hulkkonen suitsuttaa.

Kiitos, kiitos. Me kuunnellaan nöyrinä ja yritetään tehdä priimaa vastedeskin. 

Niin ja huomio! Ootko jo osallistunut Komiasti Pohjanmaan kautta -kilpailuun? Kokeilepa onneasi ja tuu viettämään hauska viikonloppu kavereiden kanssa tänne Pohojanmaalle!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Perinteitä kunnioittaen

Hyvää itsenäisyyspäivää! Suomi täyttää tänään 96 vuotta, mutta silloin kun Arvid Mäkelä perusti Töysän kenkätehtaan vuonna 1932, Suomi oli vasta 15-vuotias!

Suomi on muuttunut vajaan sadan vuoden aikana hurjasti, ja tuntuukin jännältä sanoa ääneen, että siihen verrattuna meillä Töysän kenkätehtaalla vain harvat asiat ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Me kun olemme päättäneet, että haluamme tehdä perinteisyydestä oman valttimme. Sen sijaan, että yrittäisimme hiki hatussa koko ajan kiriä ja pysyä muutoksen vauhdissa, me haluamme pitää yllä vuosisatoja olemassa olleita suutaritaitoja, arvostaa käsityötä ja aitoutta. Niinpä meillä tehdään jalkineita edelleen samaan tapaan kuin on tehty jo vuosikymmenien ajan!

Ennen kuin Arctips-huopalapikas on valmis, sen tekemiseen tarvitaan yli 20 eri työvaihetta. Tässä niistä osa.

Saappaan osat leikataan muottien avulla. Se on suutarimme Ahti Hautalahden hommaa.
Saappaan eri osat leikataan muottien ja leikkurin avulla. Se on suutarimme Ahti Hautalahden hommaa.

Tässä ovat kaikki palat, joista Arctips Classic -saapas syntyy.


Jotta palojen yhteen ompeleminen onnistuisi, Ahti ohentaa niiden reunat koneella.
Antti Myllymäki liimaa kärkiin vahvikkeita.
Ansa Metsälä on suutareistamme se, joka käyttää ompelukoneita.

Mikko Myllykoski tasoittaa saappaan pohjaa. Käytössä ovat sahanpurut, kuten jo 80 vuotta sitten!
Tässä Mikko asettaa saappaan kumipohjan paikalleen.

Pirjo Suutala tekee kenkiin viimeistelyt, kuten liinnittää nauhat ja pakkaa.



maanantai 2. joulukuuta 2013

Lumirajalla

Uskokaa pois, me täällä Töysässä seuraamme silmä kovana säätiedotuksia ja tätä kuvaa:


Mitä sinisempi Suomi, sitä enemmän kenkätilauksia. Me suomalaiset kun olemme tottuneet ajattelemaan, että huopikas vedetään jalkaan vasta, kun maa on valkoinen ja pakkanen paukkuu. (Totuushan on kylläkin, että kenkä ei ole lumettomuudesta tai edes kosteudesta moksiskaan. Töysän tehtaan johtajakin tallustelee saappailla lokakuusta huhtikuuhun – ja joskus pidempäänkin.)

Me ollaan täällä Töysässä ihan tuossa lumirajan kinttaalla. Mutta jos meiltä kysytään, niin saisi alkaa äkkiä maa vitivalkaistua myös Etelä-Suomessa! Meillä on täällä tehtaalla pahvilaatikkopino poikineen odottamassa joulutoiveiden toteuttamista.

torstai 28. marraskuuta 2013

Tekijät esille, osa 1

Päätettiin, että laitetaan nyt koko maailman nähtäväksi, että minkä näköisten ihmisten käsissä kaikki Arctipsit täällä meidän tehtaalla syntyvät. Tässä ensimmäinen! Saammeko esitellä: suutari Ahti Hautalahti.

Ahdin isäkin oli 1950-luvulla töissä tehtaalla, ja Ahti itse tuli meille nuorena poikana vuonna 1977.


Ahti Hautalahti:
”Silloin kun minä aloitin työt täällä, tehtaalla oli vielä vilskettä. Meitä oli täällä kuutisenkymmentä työntekijää, ja jokaiselle kengän työvaiheelle oli oma tekijä. Nyt meitä on enää yhteensä seitsemän suutaria, ja viisi meistä tekee näitä Arctipseja. Voi tosiaan sanoa, että täällä on välillä hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Asun tuossa kolmen kilometrin päässä tehtaalta, synnyinkodissani, yhdessä 84-vuotiaan äitini kanssa. Iltaisin harrastan elokuvien katsomista. Mulla on parituhatta elokuvaa dvd:llä, ja tietysti katson elokuvia myös tv:stä ja netistä.

Käyn joka ilta kävelylenkillä. Me suutarit vitsaillaan aika paljon siitä, että pää on iltaisin ihan sekaisin, kun ollaan joka päivä täällä tehtaalla liiman hajussa. Niin että kyllä se lenkillä käyminen on ihan välttämätöntä, että pysyy tolkuissaan.”

tiistai 19. marraskuuta 2013

Uusi talvi, uuden kujeet. Arctips Classic sai kaveriksi Arctips Saga paulapieksun.

Me täällä Töysän kenkätehtaalla olemme tottuneet olemaan aika hissukseen tekemisistämme. Ei me aluksi kehdattu pitää ääntä siitäkään, että oltiin keksitty ensimmäisenä maailmassa laittaa yhteen ja samaan kenkään sekä huopikas että lapikas.
Se oli talvea 2012.  Me ajateltiin, että kokeillaanpa huvikseen, että miltä se näyttää, jos yhdistetään  huopikas ja lapikas. No näyttihän se sen verran mukavalta, että me kehdattiin laittaa Arctips-huopalapikkaat myyntiin.
Viime talvena uskallettiin vähän paremmin alkaa huutelemaan, että katsokaas, mitä ollaan keksitty. Sana lähti leviämään, ja yhtäkkiä Arctipseille pätkähti iso ihailijajoukko. Vaikka me tiedettiinkin, että hieno ja mukava kenkä se on, niin on se suosio ollut meille iso yllätys.
Mutta ei meidän ideat siihen loppuneet. Nyt me ollaan keksitty tämä: huovasta tehty paulapieksu.

Ps. Lokakuussa uusitaan myös todella suosittu Tyttöjen ilta -kilpailu. Muista osallistua!